Navigointivalikko
Yritysrahoitus

Yritysrahoitus

Tuemme pienten ja keskisuurten suomalaisten yritysten kehittämis- ja investointihankkeita. Tavoitteena on uuden liiketoiminnan luominen, pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäminen sekä yritysten innovaatiotoiminnan vahvistaminen. Yritysten tukemisella kannustamme yrityksiä uudistumaan ja tavoittelemaan kestävää kasvua ja tuottavuutta.

Yritysrahoituksemme koostuu avustuksista eri lähteistä. Suurimmassa osassa avustuksista on mukana Euroopan unionin rahoitusta.

Kysy neuvoa asiantuntijalta

Hankkeesi rahoitusmahdollisuuksien ja rahoituslähteen selvittämiseksi​​​​​​ ota yhteyttä ELY-keskusten rahoitusneuvontaan:

Pk-yritysten rahoitus – kysy neuvoa asiantuntijalta, soita 0295 024 800

Yrityksen kehittämisavustus

Yrityksen kehittämisavustusta myönnetään merkittäviin kehittämis- ja investointihankkeisiin, joilla yritys esimerkiksi kehittää uusia tai uudistettuja tuotteita, palveluja tai tuotantomenetelmiä, parantaa kansainvälistymisvalmiuksiaan tai kartoittaa uusia markkinoita ja liiketoimintamahdollisuuksia.

Yrityksen kehittämisavustus kansainvälistymiseen Länsi- ja Etelä-Suomessa

Alle 50 henkilöä työllistäville yrityksille, jotka suunnittelevat kansainvälistymistä ja haluavat selvittää yrityksen mahdollisuudet laajentaa toimintaa Suomen rajojen ulkopuolelle.

Maaseudun yritystuet

Maaseudun yritystuet tarjoavat mahdollisuuksia aloittaville ja laajentaville yrityksille toimintansa kehittämiseen ja uudistamiseen maaseutualueilla. Maaseudun yritystukia voit hakea, vaikka et harjoittaisikaan maataloutta yritystoimintasi lisäksi. Rahoituksen suuntaaminen perustuu Manner-Suomen maaseutuohjelman ja sen alueellisten osioiden painotuksiin ja valintakriteereihin.

Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus

Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustusta voidaan myöntää voittoa tavoittelemattomille julkisille ja yksityisille yhteisöille sekä säätiöille. Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tarkoituksena on aikaansaada välittömiä vaikutuksia pk-yritysten toimintaympäristöön tai yritystoiminnan kehittymisedellytyksiin.

Kuljetustuki

Kuljetustuella alennetaan harvaan asutuilla alueilla toimivien pk-yritysten jalostamien tuotteiden pitkistä kuljetusmatkoista aiheutuvia rahtikustannuksia ja siten parannetaan yritystoiminnan edellytyksiä ja yritysten kilpailukykyä.

Kansallinen tukimalli turvetuotannon alasajosta kärsiville yrityksille 2022–2024

Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut turvetuotannon nopeasta alasajosta kärsiville yrityksille kansallisen tukimallin. Tukimuotoina ovat turvekoneiden romutuspalkkio sekä yrityksen kehittämisavustus turvetuotannosta luopuvan yrityksen uuden liiketoiminnan kehittämiseen. Siirtymäkauden tuki energiaturpeen nostosta luopuville yrityksille on valmistelussa.

Jos yrityksessäsi on tarve osaamisen kehittämiseen

Voit hakea koulutushankkeisiin TäsmäKoulutusta tai RekryKoulutusta. Tällöin yrityksesi maksaa vain osan koulutuskustannuksista, pääosan maksaa ELY-keskus.

Yritysten kehittämispalvelut

Huippuasiantuntijoiden apua yrityksen kehittämiseen helposti ja edullisesti. Saat kokonaiskuvan liiketoimintasi nykytilasta sekä selkeän kehittämissuunnitelman. Lisäksi myös koulutusohjelmia yritysten avainhenkilöille eri teemoista.

ELY-keskusten toiminta-alueilla rahoituksen painopisteet vaihtelevat

Katso yrityksesi sijaintialueen rahoituslinjaukset. 

Voit hakea rahoitusta myös muilta Team Finland -verkoston organisaatioilta

Olemme osa valtakunnallista Team Finland -verkostoa, joka auttaa yrityksiä kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Team Finland -toimijat Business Finland ja Finnvera Oyj tarjoavat rahoitusta erilaisiin tarkoituksiin. Team Finland -verkkosivuilta löydät koottuna julkisten toimijoiden rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Voit ottaa yhteyttä Team Finland -palveluun yhteydenottopyyntölomakkeella. Me verkostona etsimme tarpeeseesi parhaiten vastaavan asiantuntijan tai palvelun. Toimimme tiiviissä yhteistyössä myös alueellisten kehittämisyhtiöiden, kauppakamarien ja yrittäjäjärjestöjen kanssa.


Alueellista tietoa


Ota yhteyttä

Pk-yrityksen rahoitus − kysy asiantuntijalta: 0295 024 800 

  • Aukioloaika ma-pe klo 9−15 

Tarvitsetko apua kansainvälistymisessä, rahoituksessa tai osaamisen kehittämisessä?  
Täytä lomake − otamme sinuun yhteyttä kahden työpäivän sisällä.