Navigointivalikko

Avustus pientalon kaasulämmityksestä luopumiseksi

Ajankohtaista

Mistä on kyse?

Ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien pientalojen omistajille on tarjolla valtionavustusta maakaasua käyttävän kaasulämmitysjärjestelmän poistamiseen ja korvaamiseen muilla lämmitysmuodoilla, pois lukien fossiilisia polttoaineita sekä biokaasua ja -öljyä käyttävät lämmitysjärjestelmät.

Avustusta voidaan myöntää hankkeille, joiden kustannukset ovat syntyneet 7.4.2022 jälkeen. Avustusta voi hakea niin kauan kuin siihen osoitetut määrärahat riittävät.

Kenelle ja millaiseen kohteeseen?

Avustusta myönnetään yksityishenkilöille ja kuolinpesille, jotka omistavat pientalon tai pientalossa sijaitsevan asunnon hallintaan oikeuttavia osakkeita. Pientalolla tarkoitetaan omakotitaloa tai paritaloa. Mikäli pientalon omistaa usea henkilö, on hakijalla oltava valtakirja jokaiselta omistajalta, myös puolisolta. Hakijan tai valtakirjan antaneiden ei tarvitse itse asua pientalossa.

Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että pientalo on ympärivuotisessa asuinkäytössä. Avustusta ei myönnetä vapaa-ajan asunnolle.

Avustusta ei voida myöntää, jos

  • uusi lämmitysjärjestelmä perustuu biokaasuun tai bioöljyyn, sillä biokaasu- tai bioöljysopimus ei takaa, että polttoaineena ei käytettäisi fossiilista polttoainetta
  • uusi rakennuskohtainen lämmitysjärjestelmä käyttää fossiilisia polttoaineita, kuten öljyä, hiiltä, maakaasua tai turvetta
  • kustannukset kuuluvat asunto-osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen nojalla asunto-osakeyhtiön maksettavaksi
  • hakijalle myönnetään samaan tarkoitukseen muuta avustusta tai kotitalousvähennystä
  • asuinrakennusta käytetään EU-oikeuden valtiontukisäännöissä tarkoitettuun taloudelliseen toimintaan. Elinkeinotoimintaan tai ammatinharjoittamiseen tarkoitettu työhuone tai vastaanottotila ei estä avustuksen saamista.

Mihin toimenpiteisiin?

Avustusta myönnetään kaasulämmitysjärjestelmän poistamiseen sekä kaasulämmityksen korvaamiseen toisella lämmitysjärjestelmällä, pois lukien fossiilisia polttoaineita sekä biokaasua ja -öljyä käyttävät lämmitysjärjestelmät. Avustusta myönnetään yksi per lämmitysjärjestelmä. Paritaloon voi siksi saada yhden tai kaksi avustusta riippuen siitä, onko asunnoilla yhteinen lämmitysjärjestelmä vai onko molemmilla omansa.

Kuinka paljon?

Avustuksen määrä on aina joko 2 500 euroa tai 4 000 euroa:

  • 4 000 euroa, kun kaasulämmityksestä siirrytään maalämpöpumppuun, ilma-vesilämpöpumppuun tai kaukolämpöön
  • 2 500 euroa, kun siirrytään muihin lämmitysjärjestelmiin.

Avustusta ei myönnetä lainkaan, jos uusi rakennuskohtainen lämmitysjärjestelmä käyttää biokaasua tai -öljyä tai fossiilisia polttoaineita, kuten öljyä, hiiltä, maakaasua tai turvetta. Avustus myönnetään suunnitelman ja kustannusarvion perusteella, ja avustus maksetaan, kun hanke on valmistunut.

Miten haen?

Avustuksen haku avautuu 18.10.2022, jolloin julkaistaan myös tarkat hakuohjeet ja -lomakkeet.

Milloin avustus maksetaan?

Avustus maksetaan sen jälkeen, kun hanke on toteutettu suunnitelman mukaisesti ja hankkeeseen liittyvät laskut on maksettu. Avustuksen maksatuksesta tulee tarkempia tietoja syksyllä 2022, kun avustuksen haku avautuu.


Alueellista tietoa


Etsitkö tietoa avustuksesta öljylämmityksen vaihtajille?

Ota yhteyttä