- Ympäristö
- Alueiden käytön ja rakentamisen ohjaus
- Kulttuuriympäristön hoito
- Luonnonsuojelu
- Haitalliseksi säädettyjen vieraslajien hallinnan edistämisen avustushaku
- Korvauksen hakeminen rauhoitettujen lajien aiheuttamista vahingoista ja vahinkojen ennalta ehkäisemisestä
- Kunta- ja Järjestö-Helmi
- Luonnonsuojelulain tuki perinnebiotooppien kunnostukseen ja hoitoon
- Vesivarojen käyttö ja hoito
- Avustus Vesiosaamisen kasvu ja kansainvälistyminen -ohjelman hankkeille
- Avustukset vesistö-, vesitalous- ja kalataloushankkeisiin
- Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan edistämisen avustushaku
- Ympäristönsuojelu
- Ympäristövaikutusten arviointi
- Pilaantunut maaperä tai pohjavesi
- Muut ympäristönsuojelulain mukaiset päätökset
- Ympäristövahingoista ilmoittaminen
- Kaivannaistoiminnan ympäristöturvallisuus
- Ympäristön tilan seuranta
- Ympäristötietoisuus ja -kasvatus
- Ympäristövastuualueen rahoitus ja avustukset
- Ympäristöasioiden asiakaspalvelu
Alueiden käytön ja rakentamisen ohjaus
ELY-keskukset edistävät kuntien alueidenkäytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämistä. Ne osallistuvat maakuntakaavojen laadintaan sekä valvovat kuntien yleis- ja asemakaavoitusta, rakentamista ja muuta alueiden käyttöä asioissa, jotka ovat vaikutuksiltaan maakunnallisesti merkittäviä tai valtakunnallisia. Edistämistehtävän toteuttamiseksi ELY-keskus antaa kuntien kaavoja koskevia lausuntoja ja käy niiden kanssa kaavaneuvotteluita.
ELY-keskukset edistävät kulttuuriympäristön hoitoa ja kulttuuriperinnön vaalimista. Ne myöntävät rakennusperinnön hoitoavustuksia ja tekevät rakennussuojeluun liittyviä päätöksiä.
Lisää tietoa alueiden käytöstä, rakentamisesta ja kulttuuriympäristöstä ymparisto.fi-verkkopalvelussa.
Kuva: Maria Uotinen / Ympäristöhallinnon kuvapankki
Alueellista tietoa
Alueidenkäyttö ja rakentaminen - Varsinais-Suomi ja Satakunta
Varsinais-Suomen ELY-keskus vastaa ympäristöasioista myös Satakunnan alueella
Varsinais-Suomen ELY-keskus edistää kuntien maankäytön suunnittelua ja rakennustoimen järjestämistä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Tavoitteina ovat:
- valtakunnallisten alueidenkäytön tavoitteiden toteuttaminen maakunnissa
- eheä yhdyskuntarakenne
- maankäytön ja liikenteen yhteensovittaminen sekä
- ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen
ELY-keskus edistää hyvää rakentamista ja olemassa olevan rakennuskannan hyötykäyttöä ja tukee arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja rakennusperintökohteiden säilymistä sekä kansallisin avustuksin että Euroopan aluekehitysrahaston kautta.
Varsinais-Suomen ELY-keskus toimii vuorovaikutuksessa alueen muiden toimijoiden, kuntien, Varsinais-Suomen liiton ja Satakuntaliiton sekä muiden viranomaisten kanssa.
Lisätietoa:
- Kartta: Kaavoituasioiden kuntajako, Varsinais-Suomen ELY-keskus.pdf (päivitetty 1.6.2023)
- ELY-keskuksen kaavalausunnot 2022 - Varsinais-Suomi ja Satakunta (ymparisto.fi)
- Askarruttaako tuulivoimarakentaminen? Valtakunnallinen tuulivoimaneuvonta (ymparisto.fi) auttaa suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä
- Muokkauspäivä
- 2.6.2023
Ota yhteyttä
- Ympäristöasioiden asiakaspalvelu
- puhelin 0295 020 900
ma–pe klo 9–16 (pvm/mpm) - sähköposti ympariston.asiakaspalvelu@ely-keskus.fi
Muualla verkossa
Alueiden käyttö
- Kaavoitus ja alueidenkäyttö (ymparisto.fi)
- Kestävä yhdyskuntarakenne (ymparisto.fi)
- Tuulivoimarakentaminen (ymparisto.fi)
Rakentaminen
Alueelliset linkit
Muualla verkossa
Päivitetty: 02.06.2023