Tilapäiset ilmoitukset 

Ajankohtaista

Liikenne- ja viestintävirasto on päivittänyt määräyksen tienvarsimainonnasta ja ilmoittelusta. Uusi määräys astuu voimaan 7.11.2019.

Tapahtumailmoittelu

Kokous-, tiedotus-, huvi-, hää- tai muuta niihin rinnastettavaa tilaisuutta taikka yhteiskunnallista, poliittista tai muuta aatteellista tilaisuutta koskevan ilmoituksen voi sijoittaa tiealueelle ilman ilmoitus- tai lupamenettelyä mutta pitää noudattaa Liikenne- ja viestintäviraston määräyksen lukua 3.  Tilapäinen ilmoittelu voi koskea vain ajallisesti rajattua tapahtumaa. Tilapäiset ilmoitukset saa asettaa paikalleen aikaisintaan kuukautta ennen asianomaista tilaisuutta, ja ne on poistettava viikon kuluessa siitä, kun tilaisuus on pidetty.

Yritystoimintaan liittyvää palvelua tai tuotetta ei voi mainostaa maantien tiealueelle sijoitettavalla tilapäisellä ilmoituksella. Myöskään yrityksen tilapäiset kampanjat eivät ole tilapäistä ilmoittelua.

Tilapäisten ilmoitusten sijoittaminen ei edellytä liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain 52 §:n mukaista ilmoitusmenettelyä, mutta ilmoituksen sijoittamisessa tulee noudattaa Liikenneviraston tienvarsimainonnasta ja -ilmoittelusta antamaa määräystä.

Ilmoituksen koko ja ulkoasu

  • Maantien tiealueelle sijoitettavan tilapäisen ilmoituksen leveys tai korkeus saa olla enintään 120 cm ja enimmäiskoko 1 neliömetri
  • Ilmoitus ei saa sisältää tieliikenneasetuksen mukaisten liikennemerkkien sisältöä, tunnuksia tai väriskaalaa. Ilmoitus ei saa häikäistä eikä siinä saa olla heijastavaa materiaalia tai pintoja.
  • Ilmoitus ei saa olla valaistu tai itsevalaiseva.
  • Ilmoitus voi sisältää opastavia elementtejä, kuten suunta (nuolimerkintä) tai etäisyys kohteeseen.

Ilmoituksen sijoittaminen

  • Ilmoitus tulee sijoittaa tien poikkisuunnassa siten, että se on kokonaan vähintään yhden metrin etäisyydellä pientareen ulkoreunasta.
  • Ilmoituksen saa kiinnittää valaisinpylvääseen, kunhan se tehdään siten, että pylvästä ei vahingoiteta.
  • Ilmoitus on pystytettävä tai kiinnitettävä niin, että se pysyy hyvin paikoillaan eikä pääse kaatumaan.

Ilmoitusta ei saa kiinnittää

1) moottori- tai moottoriliikenneteiden varteen;

2) pääkaupunkiseudulla: a) kehäteille (Kehä I, II ja III); b) Hämeenlinnanväylälle (valtatie 3); c) Hakamäentielle (maantie 100);

3) alle 100 metrin etäisyydelle liittymästä;

4) liittymäalueelle, mukaan lukien kiertoliittymien alueet sekä eritasoliittymien ramppitiet ja ramppien sisällä olevat alueet;

5) ajoratojen välisille erotusalueille tai liikennekorokkeisiin;

6) siten, että ne peittävät liikenteen ohjauslaitteita tai merkittävästi haittaavat niiden havaitsemista;

7) 30 metriä lähemmäksi liikenteenohjauslaitetta tai 50 metriä lähemmäksi, jos tien nopeusrajoitus on vähintään 80 km/h;

8) meluesteeseen tai maantien ja meluesteen väliselle alueelle;

9) erityistä tarkkaavaisuutta vaativaan paikkaan tai tieosuudelle:

a) tunneliin tai alle 200 metrin etäisyydelle tunnelin suuaukosta taikka yli 50 metriä pitkän sillan alku- tai loppukohdasta;

b) alle 200 metrin etäisyydelle riista-aidan aukosta tai päätepisteestä taikka paliskuntien välisten poroesteaitojen maantien ylityskohdasta;

c) alle 200 metrin etäisyydelle moottoritien tai moottoriliikennetien taikka ohituskaista- tai keskikaideosuuden alku- tai loppukohdasta;

d) varalaskupaikoille;

e) liikennemerkillä merkitylle ohituskieltoalueille;

f) alle 100 metrin etäisyydelle paikasta, jossa on jalkakäytävän ja pyörätien alku- tai ylityskohta;

g) tien poikkileikkauksen muutoskohtiin.

Mikäli tilaisuus aiheuttaa poikkeuksellisen paljon liikennettä, tutustu sivuun Tapahtuman liikennejärjestelyt (linkki Oikopolut-osiossa)

Liikenteen turvallisuutta tai tienpitoa vaarantavat tai määräyksen vastaisesti sijoitetut ilmoitukset poistetaan. Poistamisesta aiheutuvat kustannukset voidaan periä ilmoittajalta.

Esimerkkejä tilapäisistä ilmoituksista

TIETOA ALUEELTA

Päivitetty

ota yhteyttä

0295 020 600 ma-pe klo 9-16  (pvm/mpm)

Chat-palvelu avoinna arkisin klo 12-16.

Tienkäyttäjän linja 0200 2100 
Ilmoitukset liikennettä vaarantavista ongelmista tiestöllä (24 h/vrk, pvm/mpm).